Hyppää sisältöön

Tulevaisuus kiinnostaa?

Lataa Tuplarytmihäiriö-tulevaisuusraportti kokonaisuudessaan!

  • Tietosuojaseloste
Viestintä digitaalisissa kanavissa
Teknologia

Nopeus ja radikaali läpinäkyvyys muuttivat kaiken

Älypuhelin on viimeisen vuosikymmenen aikana muuttanut maailmaa, ihmisen toimintaa ja arkeamme enemmän kuin ikinä saatoimme kuvitella. Aiemmin digitalisaatiosta puhuttiin asioiden siirtymisenä internetiin, sosiaaliseen mediaan tai digitaaliseksi. Nyt kyse on siitä, miten elämme, kun digitalisaatio lävistää lähes jokaisen elämänalueen.  Alustat eivät vain ota vastaan toimintaamme ja tekemistämme sellaisenaan, vaan niiden logiikka myös ohjaa ihmisten toimintaa alustojen logiikan mukaiseksi. Meneillään oleva pandemia on vauhdilla siirtänyt kaikkea toimintaamme vielä voimakkaammin digitaaliseksi. On perusteltua puhua alustayhteiskunnasta, jossa myös kyberturvallisuus on yhä suuremmassa roolissa.

Kommunikaation mukana disruptoituivat jättimäiset asiat kuten esimerkiksi valta, hierarkiat, yritykset, työ, luottamus, vastuullisuus, politiikka, demokratia, kulttuuri ja tieto. Ei ole lainkaan ylimitoitettua puhua kirjapainotaitoon verrattavasta vallankumouksesta, jossa valtaa on jaettu ihmisille radikaalisti enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa.

Uusi valta on kuin vertauskuvallisesti kuin virtaavaa vettä. Se syntyy, kun siihen osallistuu tarpeeksi moni. Se on avointa, osallistavaa ja saa voimansa vertaisista. Virtaavan joen lailla uusi valta on kaikkein voimakkaimmillaan, kun se tulvii. Uuden vallan merkki ei ole kyky säilyttää ja käyttää valtaa, vaan saada ihmisiä mukaan asian ympärille ja kanavoida siitä syntyvää liikettä. Uuden ja perinteisen vallankäytön välinen jännite ja ristiveto luonnehtii yhteiskuntia ja yritysten toimintaympäristöä vahvasti 2020-luvulla. 

Älypuhelin ja teknologia synnyttivät 2010-luvulla rytmihäiriön, joka mursi siihen asti vuosikymmeniä vallinneet toimintatavat. Nyt viestintä digitaalisissa kanavissa on arkipäivää, ja kaikki yritykset ovat sen myötä muuttuneet sekä teknologiayrityksiksi, että viestintäyrityksisksi, tavalla tai toisella, sillä teknologia ja kommunikaatio sulautuvat nyt erottamattomasti kaikkeen toimintaan. Ne yritykset ja organisaatiot, jotka ovat rohkeasti tarttuneet uuden kommunikaatiovallankumouksen tuomiin mahdollisuuksiin  pärjäävät 2020-luvun nopeasti muuttuvassa, äänekkäässä toimintaympäristössä.

Pohdittavaksi yrityksille

 

  1. Tarjoaako yrityksesi asiakkailleen mahdollisuuksia aitoon keskusteluun ja vuorovaikutukseen?
  2. Tekeekö yrityksesi sellaisia asioita, joihin ihmiset ja asiakkaat haluavat sydämestään sitoutua ja saattaisivat kertoa sen myös julkisesti?
  3. Mitä yrityksesi läpivalaisu kertoisi yrityksestänne, kestäisivätkö sen toimintatavat julkista tarkastelua ja keskustelua?
  4. Miten yrityksenne ennakoi nousevia teknologiatrendejä jotka saattavat koskea yrityksenne toimialaa?
  5. Kuinka avoimesti ihmiset yrítyksessänne kommunikoivat ympäröivän maailman kanssa?

Tarvitsetko taisteluparia kommunikaatiovallankumouksessa?

Viestintä digitaalisissa kanavissa on suunniteltava strategisesti  ympäristön ehdoilla ja ihmisen kantokyky huomioon ottaen. Autamme kartoittamaan asiakkaidemme digitaalista toimintaympäristöä, suunnittelemaan ja toteuttamaan strategista digitaalista  viestintää, tuottamaan huomiota herättävää sisältöä sosiaaliseen mediaan ja muihin digitaalisiin kanaviin eri muodoissa sekä mittaamaan viestinnän ja markkinoinnin onnistumista.

Voisimmeko olla avuksi?

Aino-Maija Kupias

Aino-Maija Kupias

muutoksen tekijä, digitaalisen viestinnän asiantuntija
digitaalinen viestintä, datastrategiat
+358 50 534 0012
aino-maija.kupias@ellunkanat.fi